En halua muumiristeilylle. En haluaisi muumiristeilylle, vaikka olisin mukula ja rakastaisin muumihahmoja yli kaiken. Vaikka minulla olisi omia mukuloita ja rakastaisin heitä yli kaiken, en veisi heitä muumiristeilylle. Tulikohan tämä nyt ilmaistua tarpeen selvästi.
 
Lapsilla on mielikuvitusta, ja he pystyvät luomaan päänsä sisään sellaisen Muumilaakson, etteivät sille vedä vertoja muumimaailmat, saatikka kapiset ruotsinlaivat. En edes usko, että lapset haluavat nähdä muumeja livenä. Useimmille tämä kohtaaminen on varmasti pettymys. Kun nyt vaan on niin, ettei liian löysässä valkoisessa nahassaan löntystävä virolainen laivayhtiön kesätyöntekijä ole Muumipeikko. Lapset ovat fiksuja, ei heitä noin vaan petetä.
 
Sitä paitsi oikeat Muumilaakson asukkaat eivät vietä aikaansa tanssittamalla penskoja vanhempien vetäessä drinksuja baarissa. Heidän elämänsä on seikkailua.
 
”Ja sumuisen aamun koitteessa he kaikki juoksivat puutarhaan. Itäisen taivaan ruusunpunainen kajastus ennusti hienoa elokuun päivää.
Se oli kuin uusi portti, joka johti Uskomattomaan, Mahdolliseen uuteen päivään, jolloin saattaa tapahtua mitä tahansa, ellei kellään ole mitään sitä vastaan.”
 
(Tove Jansson, Muumipapan urotyöt)
 
.