Tällä suven hetkellä pihassani tuoksuu unkarinsyreeni, päivällä pistävästi ja yöllä huumaavasti.

Paikallislehden nuortensivulla oli lauantaina katugallup, jossa kysyttiin nuorilta mm. kesän parasta tuoksua. Seitsemästä vastaajasta kuusi ilmoitti mielestään kesän parhaaksi tuoksuksi kukkaset.
 
Kukkaset? Kyllä taas kirvelsi entisen kasvionlukijan mieli. Eikö kukaan heistä osannut nimetä tarkemmin? Toimittaja olisi voinut tarkentaa kysymystä, että mikä niistä? Eiväthän kaikki kukat edes tuoksu, saatikka että tuoksu olisi miellyttävä.
 
Pisti oikein miettimään, mitä itse olisin vastannut. Ja jos olisin päätynyt johonkin kasviin, minkä niistä olisin valinnut. Kielo? Maariankämmekkä? Oravanmarja? Pihlaja? Tuomi? Entäs kaikki apilat? Maitohorsma? Suopursu? Matarat? Se vanamo, tuoksuu sekin uskokaa pois! Mesiangervo…
 
Kyllä sen sittenkin  ehdottomasti täytyy olla lehdokki! Perusteluksi lainaan pätkän serkkupojan tekstiä:
 
Ei kasvi ole komeudella pilattu. Parhaimmillaan varsi puolimetrinen, monikukkainen tähkä ehkä kymmensenttinen. Häviäähän se päiväaikana lehtoisen metsän valoleikkiin, lämmössä nuokkuvien tesmojen ja kurjenpolvien rehevyyteen.
Mutta ainahan saapuu ilta. Kun aurinko viistää luoteisia selänteitä, lehdokin kukkiin syttyy kuin valo. Omalaatuisen solurakenteen takia ne heijastavat yötaivaan valoja kissansilmän lailla. Kukka erottuu kosteahuokuisesta metsästä kuin päiväsaikaan konsanaan.
Illan hämärtyessä myös lehdokin tuoksu voimistuu moninkertaiseksi. Eikä se ole mikä tahansa tuoksu. Moni on valmis ja altis vannomaan, ettei ainakaan Suomen kesässä mikään pysty toista yhtä haaveellista ja ylösrakentavaista houkutinta suitsuttamaan. En väitä vastaan. Sillä vähänpä on kokenut ihminen, joka ei keskikesän yöhäiveenä ole vaeltanut lehdokkilehtojen viileävaloisilla mailla.
 
Jaakko Heinonen: Keskikesä on tarunhohtoisen lehdokin aikaa, Salon Seudun Sanomat  21.6.2002

Niin, että kukkasetko ne tuoksuvat? Eikö se tämän katkelman jälkeen kuulosta melko tylsältä ja mitäänsanomattomalta?

.