”Naiset harrastavat seksiä monesta syystä. Mutta eivät juurikaan rakkauden, romantiikan tai intohimon tähden.
Ainakin jos uskomme kahta Teksasin yliopiston professoria, Cindy Mestonia ja David Bussia. He haastattelivat tuhat naista kirjaan Why Women Have Sex ja saivat kuulla aivan muita syitä.
Naiset harrastavat seksiä lieventääkseen ikävystymistä tai parantaakseen päänsäryn. Yksi haastateltava jopa sanoi harrastavansa seksiä saadakseen miehensä viemään roskat ulos.
Yksi piti seksiä uskonnollisena kokemuksena. Yksi sanoi, että seksi on helpompaa kuin riitely. Ja peräti 84 prosenttia naisista myönsi harrastavansa seksiä vain taatakseen rauhallisen elämän tai saadakseen kodinhoitopalveluja.
Jotkut myönsivät harrastavansa seksiä silkasta säälistä.”
 
 
Tämmöisen uutisen luin tänään. Se sai minut etsimään omista tekstitiedostoistani yhden murrejutun, jonka joskus olen vuodattanut. Olkaa hyvä:
 
Seksoloogil on kirkkaanpunaset korkkiakorkoset puukenkät ja saman värist kynsilakkaa. Se on kertomas mukkaan eläny onnellises parisuhtees kolkymmentkuus vuatta, sil on gynegolookin vastaanotto ja se tiätää naisist kaiken. Omast miälestäs. Se pittää luennoi ja kirjottaa artikkelei lehtiin. Mää luin yhren.
 
Siin sanottiin et jos ihminen on sitoutunu avioliittoon, ni kyl sen täytyy suastuu seksiin vähintään kerran viikos, vaikkei hiukkaakan huvittais. Ai helvetti. Ja mää kun en ol ollenkaan tiänny, et seksi on jottain simmost mihin suastutaan tai ollaan suastumatta. Mää olen ain luullu et sitä halutaan tai ollaan haluumatta. Tällai sitä ihminen erehtyy. Mult ainakin kysys pappi aikanas et tahronks mää rakastaa myätä- ja vastoinkäymisis. Sillai mää sitouruin. Jos se ols kysynny luppaanks mää suastuu seksiin vähintään kerran viikos tuntuu se must milt tahtos, ni simmost en olis menny luppaamaan.
 
Yhrenkän miähen kans mun ei tartte hypätä sänkyyn velvollisuurest. Ei rakkaurest. Ei ystävyyren tähren. Ei myätätunnost. Ei eres säälist! Mää teen sen vaan ja ainoastas jos mää haluun sitä miästä! Siitäs saitte kaiken maailman seksoloogit.
 
 
                                                                                                                    Riitta Mikkola