Kissapa itse tietysti! Käydessäni kampaajalla olen pistänyt merkille seiniä kiertävät diplomirivistöt. Jokaisesta kiharrus- käherrys- suoristus- ja värjäyskoulutuksesta on oma kunniakirjansa; ne ovat SUURIA ja kultakehyksissä (anteeksi,Seppo, anteeksi). Miksi en siis minäkin kohottaisi rapistunutta itsetuntoani ja kasvattaisi uskottavuuttani taitavana ja osaavana ihmisenä? Seinälle vaan kaikki todistukset!
 
Äskettäin ostin kirpputorilta (huom. ekologisuus) parit kehykset, jotka kotona osoittautuivat hieman kulahtaneiksi ja juuri niin ummehtuneen hajuisiksi kuin vain vuosia autiotalossa tai kosteassa varastossa lojuneet kehykset voivat olla. Vaan hyvin kelpasivat arvokkaaseen tehtäväänsä. Toiset kehystävät nyt Luovan kirjoittamisen perusopintoja ja toiset Riimimyllyä (se mikään mylly ollut, vaan MANKELI, mutta hieno sellainen!)
 
Tunnustettakoon, että rivistöä on komistamassa myös kastetodistukseni, johon ei itselläni ole suurtakaan arpaa tai ansiota. Lisäksi jostain rovasti Normajan erehdyksestä johtuen sen päivämääristä saa käsityksen, että olisin kastettaessa ollut jo toisella vuodella, mikä tuskin sentään pitää paikkaansa! Vaikka kai aika rääpäle olinkin.
 
Kaikki muut ovatkin sitten ihan aikuisiältä. On filosofian kurssia ja eläinten hyvinvointikoulutusta. Tarpeellista kaikki tyynni.
 
Jos ihmettelette keitä istuu tuolla oikeassa alakulmassa, kerrottakoon, että he ovat Olli Kultakoski ja Olavi Merikallio. Hyllyllä on myös heidän henkilökohtaiset valokuva-albuminsa, seinällä reppu, kirja nimeltä Retkellä ja Olavin nimellä oleva urheiluseura Temmon jäsenkortti (jossa erityislajina mainittu jalkapallo). Koska tämän postauksen on kuitenkin tarkoitus – jälleen kerran - olla puhtaasti napanöyhtää, en kerro heistä nyt enempää. Varastavat pian, veijarit, minulta koko shown!
 
.