Jos mult olis kysytty kakskymment vuatta aikaa mitä mää tekisin suurel lottovoitol ja jos mult kysyttäis sitä nyt, ni vastaus olis sama. Hetkeekä empimättä sanoisin, et palkkaisin ittelleni talourenhoitajan ja puutarhurin. Tiärän ettei ol halpaa lystii, mut niin pitkäks ajaks ku rahaa riittäis. Mittään sen parempaa en vois voitollani kustantaa.
 
Tää talourenhoitaja – sanotaan hänt vaik Berttaks – olis jo vähä vanhempi, pyäree ja hyväntuulinen ihminen. Hän ymmärtäis voin, kerman ja läskin pääl ja elämää muutenki. Ei peljästyis piänist, eikä olis mikkään turha moralisti. Naurais raikuvastas ja kirroo pärsäis äänekkäästäs tarpeen tullen. Ku mul tulis viarai, mää esittäisi vaan toivomuslistani; Bertta osais tehrä mitä vaan klimppisopast liäkitettyihin lettuihin. Ja jos joskus menis vähä pitkäl ylitöiks, ku juhlis tarvittais aamuyästä viäl tarjoiluhenkilökuntaa, ni Bertta vaan sanois ettei sen ol niin nökönuukaa. Mukavaa siäl tiätystäs olis hänelki, yksinäisel ihmisel. Arkisin hän tekis meitil arkiruakaa, siivoilis ja tiskailis, mitä millonki. Akkunanpesu olis hänel oikeen himohommaa, mää luulisin.
 
Berttal hankittais vaaleensininen paku, mil sais kuskattuu ruakatarvikkei ja muuta rekvisiittaa Salest tai Halikon Prismast sit ku jottain erikoisempaa tarvittais. Mää voisin suunnitella sihen auton kylkeen jonku persoonallisen logon tai mainostekstin mist kaikki tiätäis, et siin menee meiän Bertta! Voi olla ettei hän kyl simmosest välittäis. Ihan kui vaan.
 
Sit tää puutarhuri. Aika paljo mul menis aikaa niis tyäpaikkahaastatteluis ku mää testaisin ne kaikki 158 hakijaa. Tai kannattais varmaan tehrä joku alkukarsinta ihan niitten vapaamuatosten hakemusten perusteel. Syytettäköön muu sukupualisyrjinnäst tai rasismist, mut tää puutarhuri olis heteromiäs. Mun trekoolissani ei ämmät eikä puppelipojat kouki! Kauneurentajuu ja pikkutarkkuut mää arvostaisin. Huumorintajust, musikaalisuurest, siistist käsialast, keskustelutairost, intuitiivisuurest, silmäämiällyttäväst ulkomuarost ja tiätynlaisest herkkyyrest sais lisäpistei.
 
Nimetään tää tiukal seulal valittu nyt Leeviks, se on passeli nimi puutarhuril. Leevi taikois mun tontistani paratiisin jo paris vuares. Mää kulkisin siäl vaan ku prinsessa ja nyppäisin mansikan siält ja kirsikan täält. Keräisin ain tuareet kukkapuskat maljakoihin. Ruakapöytään tiätystäs soinnutettuna Berttan lounaan väreisiin. Pysähtyisin ain vaihtamaan jonku sanan Leevin kans, joskus meitil menis tuntiki siin ku kaikki syvällissii miätittäis.
 
Leevi olis ympärsvuatinen puutarhuri. Talvisin mei tutkittais siämenkuvastoi ja suunniteltais mikä olis kesän istutusten ja kukkakylvöin teema. Teema! Niin, voiks tei kuvitella? Tämmösii en ol koskaan saannu kenenkään kans pohtii; en millään malttais orottaa. Ja jos lumitilanne salleis, mei tehtäis lumiveistokset portin piäliin. Leevi olis tosi taitava siin hommas. Sik ku mul olis ehtool kutsut, ni voisin pyytää Leeviiki jäämään, hyvil seuramiähil on ain käyttöö…
 
 Täytyy tän olla vahva unelma, kun on kestäny vuaskymmenet. Mut täsä on yks heikko kohta. Mun voitonmahrollisuuret on kovin piänet. Siis olemattomat oikeestas. Olen lotonnu viimeks joskus 80-luvul, ku meitil viäl oli kyläkauppa ja siäl lottoporukka. Kyllästysin sihen ku ain oli yks ja lisänumero oikeen. Päätin et jätän koko huano-onnisen poppoon ja ruppeen ihan yksinäs Hannu-hanheks. Saan sit koko potin, ku kohral ossuu. Mut jotenkin se vaan jäi. Mahtaisiks mää viäl ossaa täyttää kuponkin? Vai tekkeeks sen nykyään joku kone? Mää tiä mittään.

 

.