Tarttismäen tavat huomioon ottaen verkko ilmaantui kuistin aukkoon yllättävän nopeasti. Oli kulunut tuskin tuntiakaan siitä kun mainitsin ideastani ensi kerran!
 
 
 
Krassi – tuo ainokainen kesäkukkani – oli yltänyt kuistin kaiteelle asti, eikä enää löytänyt tarttumapintaa. Jouduin tosin esittämään vakavia argumentteja suunnitelmani puolesta ja vastaamaan moniin kiperiin kysymyksiin:
 
-         Kasvaaks tää yleensä tän korkkiammaks?
-         Kerkiiks se ennää tänä kesän kasvamaan?
-         Onks simmost verkkoo jossain?
-         Haiks sää sitä jo?
-         Meneeks se tämmöseen sun verkkoos sit?
-         Pysyyks se siin sit ja?
-         Oikeenks tää naulataan tähä?
-         Onks sul sopivii nauloi?
-         Eks sää tän parempii löytäny?
-         Tähän etupual lyärään vai?
-         Oikeen ylös asti vai?
-         No ni, onks sul niit nauloi?
 
 Olen luvannut krassille tämän konkreettisen verkon lisäksi kaiken henkisen tukeni, kannullisen raikasta vettä joka päivä ja lisäravinteita tarvittaessa. Hellettä emme kaipaa, kunhan lämpöä riittää. Ja yöpakkaset tulkoot vasta aikaisintaan lokakuussa. Me näytämme vielä!