Nyt tiedän mitä tarkoittaa luonnon tarkoituksenmukaisuus. Siis se, että kaikki tapahtuu jostain syystä ja jotain varten. Minäpä kerron:
 
Sain jokunen vuosi sitten jalostetun päivänkakkaran alkuja (muistatte nuo innokkaat ja runsaskätiset monivuotistarhurit). Kovasti en lahjoituksesta iloinnut, koska pihassani on luonnonvaraista päivänkakkaraa yllin kyllin. Törkkäsin ne kuitenkin multaan sikalan seinustalle ja mietin, että kasvakoot siinä tai häipykööt olemattomiin, niin kuin istutuksillani useimmiten on tapana. Yhden kesän ne siinä auringon paahteessa kärvistelivät, kun joskus vettä niille lorotin. Ja sitten häipyivät. Juolavehnää vain, ei kukan kukkaa.
 
Vaan mitä tässä eräänä päivänä huomasin? Päivänkakkarat olivat uudestisyntyneet! Olivat vain siirtyneet portaan vierestä vasemmalta portaan eteen oikealle. Siinäkö nyt sitten muka oli parempi kasvupaikka?
 
Sitten minä oivalsin! Isäntää ei ylipäätään pitäisi päästää kaivurin kanssa kahdeksaa metriä lähemmäs mitään rakennusta, ellei se jo ennestään ole purkutuomion alla. Aina tulee vaurioita. Sadevesikouru. Nurkkalauta. Betoniportaan kulma. Lumitöitten jälkiä varmaan tämä (siis sen yhden kerran, jolloin niitä tehtiin konevoimin).
 
Ja mitä tekee tämä ihmeellinen kukka? Kasvaa siihen eteen peittämään tämän ruman kolhun. Vähän niin kuin puutarhuri, joka korjaa arkkitehdin virheet. Niinhän sanotaan.
Tätä se tarkoittaa se luonnon tarkoituksenmukaisuus. Uskokaa tai älkää.
 
.