Niinpal malttamaton sit oli se dna-miäs, et soitti jo tänäpän vaikka maanantain vast piti. Kysy ensmäitteeks olenks mää jo tehny sen testin. Ja mää olin.
 
Kahreksan minuuttii tasan kesti se jonotus. Oli se ny neljä kertaa lyhempi ku nykysel operaattoril pruukaa olla. Musiikki oli aika räminää, bumtsi bumts bumts ja ou ou ou, telefoonistakin siin laulettiin, kai se aiheeseen jotenki liittys, en tuntenu kipalet. Mää en valinnu ykköst, enkä kakkost, ku mun asjani ei koskenu puck-koodii, eikä laajakaistaliittymää. Muis asjois oli määrä orottaa. Sit käskettiin taas valittemmaan ykköst, kakkost tai kolmost jos asja koskee jottain simmosii, mist mää en yhtään tiänny mitä ne olika! Mun asja ei koskenu oikeen mittään, ni orotin taas. - Odotathan hetken, vastaamme pian. No juu, mää vartoon. – Odotathan hetken, vastaamme pian…
 
Vähänkös hämmästys se dna-neiti, ku mää ilmotin ettei mul oikeastas mittään kummempaa täsä ol, mää vaan vähä testailen. Pikkasen jottain juttuu siin sit kumminkin koitin tehrä, ettei hän vallan hermostunnu.
 
Tää dna-miäs toivotti mun oikeen lämpimästäs tervetulleeks heitin asiakkaaks. Mää ehrotin, et jos hän soittelis mul sillontällön varoiks, jos mul on vaikka jottain murhei. Ei mun sit tarttis sitä vähääkä jonottaa. Kyl hän lupas ainaki. 
 
.