Olen päättänyt, etten valita pakkasen purevuutta, enkä loputonta lumentuloa. Ruikutan kuitenkin kesähelteillä alinomaa, ja jonkinlainen tasapaino asiassa pitää säilyttää. Hellettä ei pääse pakoon oikein minnekään, mutta pakkasesta voi hipsiä välillä kotilieden lämpöön. Taidan olla talvi-ihminen, vaikka en sitä hevin itsekään uskoisi.

 Niin kauan kun muistissani säilyy, miltä tuntuu kolmenkymmenen asteen pakkasella hakata rautakangella raappoja irti jäätyneestä sontakourun pohjasta, alla liukas betoni, vierellä musta avanto lietesäiliön syvyyksiin ja seurana pohjoistuuli, joka saa kastuneet haalarit kolisemaan päällä, minä en valita.
 
Tänään tuli kuitenkin joku hetkellinen uskonpuute. Johtuikohan se niistä lumihiutaleista, joita pihaa putsatessani alkoi sataa pilvettömältä siniseltä taivaalta, auringon kirkkaasti paistaessa. Se väsymys oli enemmän kuin jalkaterien kolotusta tai käsivarsien kankeutta. Se kumpusi jostain syvemmältä. Jotain, että ei helvetti! Nyt viskaan lumikolan hankeen ja olkoot koko homma.
 
Urakkani oli kuitenkin enää vähän kesken, joten kokosin voimanrippeeni. Ajattelin höyryävää teekuppia ja tiikerikakkua. Suihkusaippuan tuoksua ja vettä iholla. Sanomalehteä. Kirjaa. Kauppareissua ja suklaatakin taisin ajatella, lakritsikarkkia nyt ainakin. Ihan ensimmäiseksi sisään päästyäni päätin tutkia Matin päivään liittyvät sääennustukset.  
 
Jos Mattina vähänkin tuiskuaa, niin tulee vielä yhdeksän isoa tuiskua ja jokaisella tuiskulla yhdeksän poikaa. (Pertunmaa)
 
Jos matinpäivänä lunta sataa niin paljon, että oljenkorsi peittyy, niin tulee vielä lyhteen korkeudelta. (Uskela)
 
Jos matinpäivänä sataa lunta, niin keväällä sataa vielä niin paljon, että koira peittyy pihalle istualleen. (Sulkava)
 
Aika paha tuo viimeinen. Mutta ajatellaan, että se on chihuahua eikä tanskandoggi. Se onneton lumeen peittyvä pihakoira!
 
.