Tiedän monia ihmisiä, jotka eivät milloinkaan vastaa vieraasta numerosta tuleviin puheluihin. Minä vastaan aina. Silloin on toki suuri riski saada puhekumppanikseen yli-innokas lehtimyyjä, mutta minulla on muutamia tehokkaita (eikä edes yhtään töykeitä) lauseita, joilla heistä pääsee todella nopeasti eroon. Ehkä kerron joskus niistä. Vastaaminen on kuitenkin aina myös mahdollisuus. Mistä sitä koskaan tietää kenellä on tärkeää asiaa minulle?
Elokuussa tulee kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun vietin pari vuorokautta Tyksin osastolla 215. Minulta vietiin vain kilpirauhanen, useimmilta huonetovereiltani rinta tai kaksi. Sänkyni pohjalta seurasin potilaita, joita tuli ja lähti kuin liukuhihnalla. Niin urheita naisia kaikki. Kotiin lähtiessäni jätin osastolle kappaleet molempia murrerunokirjani. Omistin ne yhteisesti kaikille osastolla käyville potilaille ja henkilökunnalle. Viereisessä sängyssä leikkaustaan odottava rouva varasi ne valmiiksi yöpöydälleen ja lupasi lukea heti herättyään. Harmitteli samalla, että ne varmaan pian varastettaisiin.
Tänään puhelimeni soi, ja minua kysyttiin. Soittaja kertoi etsivänsä "ihanaa kirjaa", jonka hän aivan sattumalta oli löytänyt lehtipinosta osastolla 215. Henkilö tunnusti jopa harkinneensa jo kirjan kähveltämistä, mutta oli tiennyt, että asia jäisi häntä aina painamaan. Hän oli nähnyt vaivaa jäljittäessään minut. Ilomielin olen tehnyt kirjapakettia postitukseen. Olisiko minun kannattanut jättää vastaamatta?
Kommentit