Jos viime päiviä pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi ehkä pöly. Sitä on kaikkialla, eikä vähiten kurkussa. Puimurit pellolla jättävät jälkeensä komean pölyvanan. Kun viljakuorma kipataan kuivuriin harmaankeltainen pilvi peittää tienoon. Jokainen kulkuneuvo traktorista viljarekkaan nostattaa pienen hiekkamyrskyn. Mutta sadettakaan ei oikein uskalla toivoa.
 
Tänään kun isäntä lähti viemään tyhjää vaihtolavaa kylän toiselle reunalle ja hakemaan täyttä toiselta reunalta, minä tartuin toimeen. Etukäteen ei tästä kannattanut puhua, ettei ideaani olisi jollain syyllä torpattu. Vedin sikalan vesiletkun niin pitkälle kuin se ulottui ja aloin suihkutella. Sain kastelluksi koko kuivurin ”sisääntulon”. Sitten lähdin etsimään suolaa. Vajassa oli trukkilavalla ihan oikeaa tiesuolaakin, mutta hankalassa paikassa ja avaamattomissa säkeissä. Niinpä tyydyin vanhan tuvan eteisestä löytyneeseen merisuolasäkkiin. Se oli kova kuin kivi, mutta kolmeseiskalla antamani karatepotkut tehosivat aika hyvin. (Paljon ovat joutuneet kärsimään Anttilasta ammoin ostetut kesäjalkineeni, mutta eivät vielä tätä. Kestivät kuitenkin.)
 
Kylvettyäni kokkareisen suolani tantereelle kastelin sen vielä huolellisesti uudelleen. Huomasin, että aloin saada seuraa; pääskysiä alkoi lennellä ympärillä. Ne halusivat vettä? Heti kun sain urakkani tehtyä vein sadettajan pihakalliolle ja avasin hanan kellarista. Touhuissani en huomannut, ettei letkun liitin ollutkaan kiinni hanassa; kenkäni saivat vielä kylvynkin. Tulkaa nyt tänne juomaan, älkää syökö suolaa!
 
Enpäs kerrokaan mitä kukkia on tuossa kuvassa. Pihan laidalta kuvasin. Kuka tunnistaa?
 
.