Kuvassa on Madde. Anteeksi, että laitoin hänet tänne ihan omin lupineni. Täytyi saada söötti kuvitus!

Lemmikkieläinten omistajat saavat usein kuulla vähemmän eläinrakkailta ihmisiltä merkillisiä lausahduksia. Ikään kuin eläimistä pitäminen olisi niin outo ilmiö, että sitä pitäisi jollain syillä selittää. Itse olen useimmiten saanut kuulla tämän: - Niin, onhan se koira sinullle varmaan ihan kuin lapsi. (Tässä kohdassa puhuja luo minuun säälivän ja osaaottavan katseen.) Älä nyt pahastu, mutta ajattelen vain kun sinulla ei omia lapsia ole….
 
Lapsi? Varsinainen iltatähti, neljäviitosena suureen vauvakuumeeseen hankittu! Eikö koira saisi olla rakas ja tärkeä ihan itsenään, koirana? Joskus tämä ärsyttää aika tavalla. Etenkin kun asian useimmiten lausuu ihminen, jolla ei ole mitään kokemusta eläimistä, saati ystävyydestä niiden kanssa. Aika surkuteltava ihminen siis. Eläimethän ovat inhottavia. Niitä täytyy väistellä ja torjua. Niistä tarttuu karvoja vaatteisiin. Ne haisevat ja kuolaavat. No, viimeksimainittuja tekevät lapsetkin (toim. huom.).
Koska tämän kirjoituksen on tarkoitus poikia kommentteja, seuraa nyt tärkeä provosointiosio (siis VIELÄ ENEMMÄN provosoiva). Herkkätunteisimmat äiti-ihmiset ja raskaana olevat voivat lopettaa lukemisen tähän.
 
                                                     *******
 
Minäkin voisin sanoa lapselliselle tuttavalleni näin: - Niin sinullahan ei ole omia koiria tai kissoja? (Ja tässä kohtaa pitää muistaa se sääli-ilme!) Hyvin sitten ymmärränkin, että olet päätynyt hankkimaan lapsen. Eihän se nyt tietenkään koskaan koiraa korvaa, mutta...
 
Entäs vaikkapa perhe jossa kuuden lapsen lisäksi on kolme koiraa, viisi kissaa, minisika ja akvaario. Miten te, arvoisat kotitarvepsykologit, sen selitätte?
 
.