”Näätä on ollut jo muinaisina aikoina merkittävä osa suomalaista luontoa ja eräkulttuuria. Se on ollut usein jutustelujen aiheena eränuotioilla ja salotuvilla. Noissa tarinoissa ja muisteluksissa näätä on ollut koskemattomien korpien itsenäinen kulkija, eräänlainen metsän kuningas pienten eläinten maailmassa. Näädän hangille jättämät jälkijonot ovat kirvoittaneet mieliin jännitystä, tervaksen ja pihkan tuoksua sekä suurten selkosten raikkaitten tuulien huminaa.” (www.tunturisusi.com)
 
 
Olen pahoillani siitä mitä tapahtui. Rottajahti talvisella kuivurilla on vaarallista. Kaatosuppilo on syvä ja jyrkkä. Putositko läpi ritilän, vai menitkö saaliin perässä? Jos vain olisin tiennyt, että olet pudonnut, olisin tullut tuomaan sinulle tikkaat. Ehkä laitan ne nyt sinne talven ajaksi, koska kuivurilla käydään harvoin. Tuntuu pahalta ajatella, että olen voinut kulkea läheltä ohi. En vain ole kuullut, kun kyntesi ovat raapineet hyisen vankilasi seinää. En tiedä miten pitkä kamppailusi oli. Menehdyitkö janoon, nälkään, kylmyyteen?
 

Piirsin sinusta kuvan. En halunnut valokuvaa ruumiista, joka ei enää ollut sinä. Minulta meni siihen paljon aikaa, enkä ole kummoinenkaan piirtäjä. Mutta se oli surutyöni. Nyt olet taas kuningas. ”Sen hampaat on niin terävät ja katse niin kuin jäätä!” Sellainen sinä olet, kultarintani.

.