Siinä se pöytä nyt on. Vinossa, kuten suunnittelin. Ei kallellaan kuitenkaan, vaan eri suunnassa seinien kanssa. Miten se pitäisi ilmaista? Sopihan se siihen, ja ohi mahtuu vielä kulkemaan ”kasvihuoneen” suuntaan.

Talonpoikaisrokokoo ei mitenkään ole lempityyliäni. Tuolit ovat raskaat ja kömpelöt, eivätkä erityisen hyvät istuakaan. Mutta kompromisseja on joskus tehtävä, jotta säilyisi joltinenkin sopu. Pienempi pöytä – sohvapöydäksi aikoinaan hankittu – toimittaa kukkapöydän virkaa, mitä seikkaa jotkut ovat paheksuneet.

Tosin en tiedä, mitä haluaisin tuon ison pöydän sijalle. Ainakaan en mitään metalliputkijalkaista, mustaa, kiiltävää kauhistusta, enkä Ikea-krääsää. Joten olkoon hyvä niin kuin on.

Tänään pääsin hiplaamaan Gudrunin joulupalloja. Nuuhkin niitä myös, koska tuoksuivat vielä maalilta. Sitten en tietenkään malttanut, vaan ripustin ne jo ikkunaan. Jokaisen omalle sattumanvaraiselle korkeudelleen. Randomisti, sanoisivat nykyaikaisemmat ihmiset.

Samassa paketissa tulivat myös kapat keittiön ikkunoihin. Punaiset, uskoisitteko? Ei siis sinistä ollenkaan. Jokainen kappa oli pakattu samasta verhokankaasta ommeltuun pussiin, jonka suussa oli kiristysnauha. Ajattelin kyllä, että tuonkin kankaan olisi voinut hyödyntää itse verhoon. Näin ne yltäisivät ikkunoissani kunnolla pielestä toiseen. Ruotsalaiset tuntuvat suosivan pitkiä pöytiä ja soukkia ikkunoita, jos tekstiilien koosta voi jotain päätellä.

Kuvasin ikkunan näin hienosti sivulta päin, jotta salamavalo ei heijastuisi lasista. Tuli siis pystykuva, joka täällä taas kasvaa arvaamattomiin mittoihin, enkä osaa sitä pienentää. Haittaaks se?