Kirjoittaja
Puoli neljältä aamulla
voi nähdä kissan hymyilevän.
Olen antanut sen kuppiin jauhelihaa
ja korkannut itselleni oluen.
Keittiön hiljaisuudessa,
liesituulettimen tunnelmavalossa
me kippaamme ja kehräämme
kaikille mallasohrapelloille,
peltojen pienille hiirille,
levottomille kiitäjille ikkunamme takana,
ihmisten ja kissojen suurille unelmille
ja ruokakupin vääjäämättömälle olemassaololle.
Me olemme yöeläimiä molemmat
- minä ja kissa.
Päivisin meitä väsyttää ja häikäisee,
mutta yöllä, lähes pimeässä
näemme kaiken kirkkaana ja selkeänä.
Riitta Mikkola
Arkisto
Kategoriat
23.02.2012 - 20:08
Lunta tippuu katoilta ja iltapäivälehdet repivät otsikoita. Olen käynyt niiden nettisivuilla kurkkaamassa kuvia, joita on mainostettu milloin järkyttäviksi ja milloin karmeiksi. Juuri hetkeä aiemmin jalkakäytävällä on seisonut pahaa-aavistamaton jalankulkija ja sitten on samaan paikkaan läsähtänyt lähes lapiollinen lunta! Ja joku on taas kännykällään senkin hirveän tilanteen ikuistanut. Tiedän toki, että vaatimatonkin luminökäre tappaa, jos korkealta putoaa ja kohdalle osuu, mutta mitään järkyttävää en noissa kuvissa silti onnistu näkemään.
Ajattelin, että minä teille vielä karmean näytän ja kävin nappaamassa kuvan omasta räystäänalusestani, josta kuljen muutaman kerran päivässä lämpökeskukselle. Onneksi en sattunut olemaan kohdalla. Pitäisiköhän lähettää lehdistölle?
|
|
Kiireesti puomit ja varoituskyltit paikalle.